Jo joutui aika

Tuli aika, jolloin yksi kolmesta pakkasi maallisen omaisuutensa ja alkoi laskea tunteja itärajan ylittämiseen, kohti rakasta Isäinmaatamme. Tytöt puolestaan ahkeroivat vielä viikon ja tulevat sitten perästä. Kerrotaanpa tässä nyt sitten vähän menneitä, kun tulevaisuutta on hieman vaikea ennustaa, kun meillä ei ole sitä magic- palloa.

Joulukuu alkoi mukavalla reissulla Moskovaan. Luvattu viikonlopun loma venyi päivän pitemmäksi, kun säheltäjä Hilkka onnistui ostamaan lentoliput väärälle päivälle. Sehän ei meitä haitannut, pikemminkin päinvastoin. Koulusta on vähän aikuisempanakin mukava lintsata.  ;)

Moskovassa riitti ihmeteltävää. Ihmisiä oli niin paljon, että laskuissa oli vaikea pysyä. Suut pyöreinä ihmettelimme sitä loistoa, mitä on rakennettu vuosisatoja: metro- asemia, Kremliä, uusia ja vanhoja pilvenpiirtäjiä, kaiken näköisiä palatseja…Lista on loputon.

Kyllä oli mukava palata metropolin vilinästä takaisin kotikaupunkiin. Täällä kun on niin kovin rauhallista ja pientä Moskovaan verrattuna. Melkeen jopa kadut ja kulmat hallinnassa.

Niin kun aina ennenkin, loma tietää aina myös töitä kotiin palatessa. Kohtalaisen tiiviiseen tahtiin ollaan valmisteltu esitelmiä jos vaikka mistä aiheesta ja opeteltu läpikäytyjä asioita venäjän kielen kokeeseen. Nyt voidaan kuitenkin jo huokaista ja relata. Kokeet on ohi, muutamaa kymmenen sivun esseetä lukuunottamatta.

Kaiken raskaan, aivoja rasittavan työn ollessa kovimmillaan, meitä piristämään saapui Outi. Juhlistimme juhlavasti Suomen itsenäisyyttä aloittaen aamun Jumalanpalveluksella ja lopettaen Linnanjuhlien jatkoihin. Tietystikään ei ihan koko päivää oltu informaatiolähteiden ääressä, vaan kävimme kaupungin hienoimmassa ravintolassa syömässä. Valkoiset liinat ja live pianomusiikkia. Kansallistunto oli korkealla koko päivän ja kyllä kylmät väreet kulkivat selkäpiissä veteraanien laulaessa Iltahuudon. On meillä korvaamaton ja kallis Isäinmaa!

Ja niin kuluivat nelisen kuukautta Venäjällä. Välillä reppu painoi ja askel oli raskas. Päällimmäisenä mielessä on kuitenkin ne lukemattomat kerrat, kun nauratti toisten ja omat tekemät kommellukset sekä lämpimät hymyt mitä muilta ihmisiltä sai. Liekö se myös syynä siihen, miksi tytöt päättivätkin tulla takaisin tänne vielä kevääksi. Hyvillä mielin lähdemme täältä joululoman viettoon ja Helmikuussa palataan asiaan!

 

Rakkain terveisin: Salli, Hilkka ja Purtsi 

Lättyjä paistellessa

Onpas taas aika vierähtänyt ja viime kirjoituksesta alkaa olla jo valovuosia. 

Tässä me istuskelemme kotimme keittiössä ja paistelemme sunnuntaipäivän kunniaksi lättyjä ja käymme läpi elettyä elämää. 

Noin kuukausi sitten meillä oli täällä mahtava kokoonpano ystäviä vierailulla. Voi sitä onnen kyynelten määrää kun ystävien mukana tuli yllätyksenä vielä kilo karkkia ja Oulaisen jälkiuuniruisleipää. Niitä leipiä jäystettiinkin sitten hartaudella seuraavat pari viikkoa.Viisi päivää meni vallan rattoisasti paikallisia nähtävyyksiä kierrellessä. Todellisuudessahan ne on nähty puolessa päivässä. Istuskeltiin kahviloissa, käytiin paikallisessa ulkoilmamuseossa, eikä suinkaan vähimpänä, kävimme testaamassa Harvian sähkökiukaan toimivuuden. Lämpöä riitti, elämämme ensimmäisen kerran jouduttiin saunaa ihan jäähdyttelemään ennen lauteille istumista. Mainitsematta ei voi myöskään jättää lukuisia sököpelejä, joka nostatti tunteet pintaan äärirajoille saakka. 

Niitä hetkiä on lämmöllä muisteltu kahvikupposten ääressä ja räntäsateessa talsiessa, napajäätiköltä puhaltavan tuulen vinkuessa. Kiitos vielä kaikille teille ihanille mussukoille vierailusta, teitte lokakuustamme erityisen!

Kun vieraat lähti, arki alkoi. Enää ei ollut tekosyytä pinnata koulusta ja oppia taottiinkin sitten entistä kovemmin kalloihimme, alkaa pikkuhiljaa jo pehmentyä. Kieli alkaa jo sujumaan siinä määrin, että Hilkka on jo päässyt esittelemään taitojansa Purtsin kysyessä neuvoa kielioppiasioihin. Tosin nämä kerrat ovat hyvin Purtsilla muistissa.

 

Arkea on värittänyt erinäiset vesiongelmat. Muun muassa yhtenä päivänä joukkomme fitnestähdet lähtivät salille ja kuinkas ollakkaan, ulko-oven aukaistuaan joutuivat keskelle vedenpaisumusta. Putki oli pakkasessa paukahtanut ja siellä se edelleen pulputtaa iloisesti. Saa nähä millon vesiraja nousee kolmoskerrokseen asti. Vakaasti myös uskomme, että asialla on jotakin tekemistä sen kanssa, että vedentulo on poikki milloin päivin ja öin, veden paineen ja -värin vaihdellessa ruskeasta vaaleanharmaaseen. Sähköt ovat kuitenkin pysyneet erinomaisesti ja olemme saaneet lanittaa kaikessa rauhassa ilman häiriötekijöitä. 

Meidän elämä naapurustossa on muuttunut aktiivisempaan suuntaan. Nytkin keittiössä on ihan ruuhkaa. Tänne on nimittäin muuttanut kaksi iloista likkaa ja yksi kaveri on puolestaan muuttanut pois. Mielenkiitoisia elämäntarinoita on saatu kuulla.

Muuten elämä täällä rullaa radallaan. Launtait vain ovat sellaisia päiviä, joihin ei totu. Ei sitten millään. Onhan se kaikkien elämänlakien vastaista olla koulussa lauantaisinkin!

Eipä tässä oikeestaan muuta, joulua ootellessa ja lättyjä syödessä.

Rakkaudella: Salli, Hilkka ja Pursti

Erilaiset oppijat

Päivä on painumassa mailleen. Iltapala on nautittu, joten on hyvä hetki pysähtyä pitkästä aikaan kirjottelemaan todellisia tarinoita.
Koulua on käyty ihan niinku toden teolla. Hilkan sietokyky alkaa olemaan äärirajoilla. Tänään se sai ihan oman kotiläksyn: opetella sanaleikki, jossa suhisee ja sihisee. Hyvin on oppinu! Hilma pystyy hyvin samaistumaan seitsemän veljeksen Juhaniin, jolle tiedonjyvästen kokoaminen pääkoppaan oli vähintäänkin haastavaa. Mutta periksi ei anneta! Kielinero on jopa saanut opettajankin nauramaan veet silmissä, tekemällä kysymyslauseen, jossa oli kolme substantiivia eikä yhtään verbiä. Siinä sitä sitten oli ihmettelemistä, miksi kyseiseen kysymykseen oli hieman vaikea vastata. Onpahan myös esitellyt kaupassa ittensä vanhana iphonena. 

Sen sijaan Salli, vanhana kielitieteilijänä, on omistanut koko loppuelämänsä venäjänkielen tutkimiselle ja taitamiselle. Luulemme Hilman kanssa, että hänen kielessään mahtaa olla jotakin vialla, sillä venäjän kaikki seitsemän ässää suhisevat kuin vanhalla harpulla. Suuri pettymys oli, kun 250 sanaisesta ulkoaopeteltavasta tekstistä unohtui yksi sana. Hän pystyy kommunikoimaan useilla eri kielillä täysin sujuvasti. Venäjä, englanti, suomi, espanja ja ruotsi ovat monesti kuultu samassa lauseessa. Hieman hämminkiä paikallisille, mutta silti pystyy tilaamaan taksin tarvittaessa. Tosin vielä taksi ei ole saapunut paikalle asti. Kaiken kaikkiaan opettajan lempilapsi.

Purtsi, Vimpelin vahvin voima ja kieliopin pettämätön taitaja. Aina kaksi kielioppikirjaa takataskussa ja jopa pienen keskustelun jälkeen pystyy lainaamaan tytöille. Haastavimmissa tilanteissa käännytään aina Purtsin puoleen, ja niitä on paljon. Opettajakin on huomannut tämän lahjakkuuden ja usein kyselee apua selitykseen, kun tyttöjen katse kertoo sen ettei mitään ole menny perille. Tämän uskomattoman taitajan rinnalla kalpenevat jopa venäläisetkin opiskelijat. Sanasto on laaja vaikkakin harvoin käytössä. Ja siinä vaiheessa kun harmistuksen puna alkaa levitä opettajamme kasvoille, ihan syystäkin, on Purtsi vekkulina veljenä heittämässä hiukan läpyskää, joka herkistää opettajankin naurun kyyneliin. 

Niin ja on meillä muitaki aineita ko kieli. Viimeviikolla päästiin tutustumaan paikalliseen nuorisoministeriöön ja saatiin kutsu paikalliseen kaukalopallomatsiin. Arkangelin paikallinen joukkue on jo yhdeksän vuotta putkeen hallinnut maan kärkisijoja. Ei mitään turhia poikia.
Pääosan ajasta vie kieliopinnot, siihen kylkiäisenä historiaa, politiikkaa ja kulttuuria, jotka tulevat viemään vielä monta monituista tuntia vapaa-ajastamme. 

Koulua on nyt käyty hieman yli kuukauden päivät ja kaks mokomaa vielä lisää. Meiän porukka on hyvin hitsautunu yhteen. Ko yhdellä on huono päivä niin toinen naurattaa ja sitä rataa. Solun muut asukkaat on myös tuonut oman osansa tähän arkieloon. Kulttuurien yhteentörmäykset on oikeestaan aika hauskoja. 

Tällä hetkellä odotellaan kovasti keskiviikkoa, jollon saapuu ihania ystäviä kotomaasta. Kiva, että joku tuo vaihtelua tänne ko täältä ei nyt pääse ite pitemmille reissuille vaihtelua etsimään.

Ei meillä muuta. 

<3 Ville, Hilkka ja Salli

Kauan sitten Pietarissa

Näin se tuppaa menemään, kun elo jollakin asteella pääsee raiteilleen niin kirjoittaminen jää. Tuntuu, että tunnit ei päivässä enää riitä, sillä koulu vie ison palan päivästä ja kotitehtävät toisen palan. Viikonloput mukaanlukien. Täällä ei kyllä ymmärretä lepopäivän päälle, sillä viikon ainoana vapaapäivänä on tehtävä kouluhommia ja niitä ei muuten tehdä tunnissa tai parissa.

Mutta tehäänpä nyt semmonen aikahyppy aina tuonne 25.-27.9.2015.
Torstai- illan hämärtyessä ystävämme Purtsi hyppäsi ystävänsä kyytiin, suuntanaan Pietarin loisto. Tytöt suuntasivat samaan kaupunkiin lentokentän kautta. Hyvin aikasten perjantai- aamuna tytöt saapuivat määränpäähän, Purtsin vielä ajellessa tappavan suoraa tietä kohti Pietarin palatsia.

Aamupalan kautta lähdimme, kuten turistien kuuluu, suoraan nähtävyyksille. Nähtävää totta tosiaan riitti. Aamun ensimmäinen kakku oli Talvipalatsi. Hilkalla meinasi silmät pyörähtää ympäri ku tajusi, että kyseiseen museoon ei käveltykkään noin vain, vaan ensin piti kiltisti jonottaa tunteroinen. Kyllä siinä oli kärsivällisyys koetuksella ja eipä kaukana ollut kääntyminen ympäri.
Odotus kuitenkin palkittiin, ensinnäkin ilmainen sisäänpääsy opiskelijoille ja toisekseen sitä loistoa ja nähtävää tosiaankin riitti. Eipä oo kotipitäjissä sellasia kristallikruunuja ja kullattuja huoneita. Pakko kuitenkin  sanoa, että kolkkohan siellä olisi asua, ei olis nurkat hallussa yhtään ja jokaisella perheenjäsenellä sais olla GPS- tunnistin kaulassa. Loistokin oli aika överiä, hankalahan siinä on olla, peilejä joka puolella, ja kimaltaa ihan sama minne katot. Miettii vaan millasia neitoja ja pikku herroja kyseisessä torpassa on asustellu.

Puolen päivän kiertelyn jälkeen alko loistoon turtua, joten päätimme lähtä katselemaan muita paikkoja. Kartta kourassa suunnistettiin ympäri, ämpäri ja ristiin rastiin. Rasti karttaan ku nähtävyys oli nähty. Perjantai- päivän aikana käveltiin ainaki sata kilsaa, jopa vähän päälle. Illan päätteeksi päädyttiin kotoisaan hostelliimme, jossa saimme jakaa huoneen vaitonaisen korealaisen ja ikionnelisen Togosta lähtöisin olevan miehen kanssa, joka valkoset hampaat vilkkuen nauroi ja iloitsi, että on saanut olla jo kolme päivää erossa vaimostaan. Herralla oli myös äärimmäisen hyvät unenlahjat. Se kiipes ketterästi yläpetille ja samantien alko sahaaminen.


Lauantain sateinen päivä meni nauttiessa uuden ostoskeskuksen antimista.  Hoidettiin myös oma osuutemme tässä kulutusyhteiskunnassa. Pennit kiertoon ja talous uuten nousuun. Yksi tärkeä osa oli tietenkin kierrellä erilaisissa kahviloissa tarkoituksena nauttia leivoksia, mutta jotenkin ei ihan onnistuttu valinnoissa tällä kertaa. Arkhangelista tulleena nautittiin myös pelkästään Pietarin tunnelmasta ja kauneudesta. Eihän se ihan rehellistä Venäjää ole, aikamoinen ero on nimittäin näiden kahden kaupungin välillä.

Sunnuntai- päivää me vietettiin ihanan saksalaisen tytön kanssa, johon tutustuttiin venäjän kielen intensiivikurssilla. Kierrettiin yhessä kirkkoja, linnotuksia ja puutarhoja. Sunnuntaina omistauduttiin myös hieman korkeakulttuurille ja käytiin kuuntelemassa Tshaikovskyä Marinski -teatterissa. Hieno oli paikka ja musiikkikin varsin mallikasta.

Saavuimme takaisin kotikaupunkiimme maanantai- yön kähmeessä ja hyvinkin virkeänä aloitimme ensimmäisen varsinaisen kurssimme. Sellainen oli meidän viimeinen lomareissu täällä. Tästä eteenpäin koulussa ollaan maanantaista lauantaihin aina kotiinpaluun saakka. Nyt opiskellaan, oikeasti.

Rakkain terveisin, Me

 

Huomioita täkäläisestä kulttuurista

Täällä on paljon mielenkiintoisia, jopa hassuja asioita. Paljon on pienille lapsukaisille pohdittavaa. Ollaan tässä kohta kuukauden päivät tehty erinäisiä huomioita täkäläisestä elosta ja olosta, joka vaatii ihan oman blogipäivityksensä.

1. "Moni kakku päältä kaunis, sisältä silkkaa...". Täällä se ei pidä paikkaansa, ei alkuunsakaan. Oikeastaan sanonnan voisi kääntää toisinpäin. Kun kävelee kadulla ja katselee ympärilleen voi nähdä mitä mielenkiintoisemman näköisiä ovia, joista suurimman osan jättäisi ensinäkemältä avaamatta. Yllätys yllätys, epämääräisimmänkin oven takaa voi saada mitä maukkaimpia tuoreita leipomuksia. Ja ei ole muuten hinnalla pilattu, kahvilat on kovassa käytössä.

2. Naiset ON naisia, korkojaan myöten. Se on totta, että paikalliset naiset on kauniita, mutta lisäksi he omistavat hyvän tyylitajun. Oli sitten kyse alakoululaisesta tai babuskasta, niin tyylitaju on kohillaan. Koulussa on ihan normaalia pitää kotelomekkoa, jakkutakkia ja piikkikorkkareita. Siinä onkin on ollu pohdittavaa, kuin monta nyrjähtänyttä nilkkaa näillä teillä on tullu. Jopa Salli ja Hilkka on kovasti harkinnu korkkareiden ostoa sen jälkeen, kun eräs ystävämme kyseli käytämmekö koskaan korkkareita. Täytynee hommata, osa kulttuuriin sopeutumista sekin.

3. Naiset on naisia siinäkin mielessä, että salilla tytöt on tullu lähinnä silmänruoaksi. Meidän hikikarpalot otsalla ja "isohkot" painot herättävät kummastusta niin paikallisessa mies- kuin naisväestössä. Meidän puoleltaan kummastusta herättää se, että naiset ei todellakaan tee juuri mitään, lähinnä norkoilee siellä missä rehellinen testosteroni haisee. Venyä ne naiset kyllä osaa, vaan on niillä hyvät henkilökohtaiset venyttäjätkin. ;)

4. Joka puljussa on vähintääkin kolminkertainen määrä työntekijöitä ku Suomessa samassa paikassa. Laskettiin, että meidänkin taloyhtiössämme on ainakin kaksikymmentä työntekijää. Alakerrassa aulavalvojia on näiden laskujen mukaan ainakin kahdeksan. Keskikerroksen avainvahtikopissa kuus kipaletta. Unohtamatta siivoojia sekä pyykkäreitä, joita on ainakin ne loput kuus. Valitettavasti työttömyys on silti tällä auleella korkea.

5. Työturvallisuus - mikä se on?
Ei kai se ole niin justiinsa, opitaan vaikka kantapään kautta. Ei olla nähty kenelläkään turvavaljaita, oli työskentelykorkeus sitten kuin korkea tahansa. Tähän on pakko lisätä myös joidenkin taksikuskien painava kaasujalka. Nopeusrajoituksista ei paljoa välitetä, 40km/h kaupunkialueella voi ajaa myös 120km/h, pääasia saada mahdollisimman paljon ajoja.

6. Vessat, ihan oma lukunsa. Julkisten rakennusten vessoista et löydä paperia. Ja jos löydät pelkän maassa olevan reijän sijasta posliinipytyn, niin älä istahda. Voit nähdä edellisen kävijän kengänpohjan kuvioinnin reunuksilla. Reisilihakset on kovilla siinä kyykkiessä.

7. Uskomatonta, mutta totta. Vaikka ollaan naapurikansoja, niin pienissä ja vähän isommissakin asioissa voi huomata eroavaisuuksia. Hauskoja kulttuurillisia törmäyksiä, yhtään sanomatta mikä on parempi, erilaista vain.

Rakkain terveisin, Salli, Hilkka ja Purtsi

Arjen kultaa

Nyt se on alkanu, osalla totistakin totisempi, koulunkäynti.
Tiistai aamuna  löysimme taas itsemme miettimästä, että ollaanko kenties väärässä paikassa ja ihan väärään aikaan. Elokuun venäjänkielenkurssi muiden vaihtareitten kanssa osottautui joksikin aivan muuksi. Joku info tainnu jäähä saamatta. Siinä vaiheessa kun luokka oli täynnä venäjää puhuvia opiskelijoita alko hälytyskellot tikittää. Kun loputki opiskelijat saapuivat paikalle ja opettajat alkoivat pitämään esittelypuheita joko saksaksi tai venäjäksi, huomattiin, että jotakin outoa tässä nyt on. Saatiin myöhemmin selville, että kurssi on tarkoitettu saksalaisille, kotimaassaan venäjänkieltä opiskeleville, jotka viipyvät täällä vain pari viikkoa. Meidät oli laittettu kyseiselle kurssille kuulemma sillä verukkeella, että halutaan tosissamme olla osana tätä ystävyyskouluprojektia.
Kaikessa ystävällisyydessään olivat päättäneet ottaa meidät mukaan ryhmään ja oikeen hommanneet enkunkielen tulkin luennoille.

Ensimmäisenä päivänä meillä oli heti testi venäjänkielentaidosta, jonka mukaan porukka jaettiin tasoryhmiin. Tämä kolmikko selvitti testin ennätysajassa, pelkkä nimi ja kansalaisuus paperiin ja kahvitauolle rankan suorituksen jälkeen. Luonnollisesti päästiin toisesta päästä parhaimman taitotasoryhmään. Meidän lisäksi ryhmässä on kaksi muuta vasta- alkajaa ja opettaja, jolla on maailman pisin pinna. Ollaan tässä ensimmäisen viikon aikana opeteltu aakkosia, kuinka esitellä itsemme ja paljon paljon muuta. Uskokaa tai älkää, sekin on käyny ihan työstä. Muut ryhmässä olevat on opiskellu venäjää vähintään vuoden, joten Sallilla ja Hilkalla on hieman haastetta pysyä perässä. Jo pelkästään asioiden ylöskirjoittamiseen venäläisillä aakkosilla menee moninkertaisesti enempi aikaa verrattuna muihin. Ääneenlukemisesta puhumattakaan! Mieleen tulee elävästi ne ala- asteen kotiläksyt, kun vielä opetteli aakkosia. Sillä erolla, että uuden oppiminen taisi sillon olla hiukan nopeampaa. Välistä olo on kuin hakkais päätä astetta paksumpaan tiiliseinään.
Vaikka koulunkäynti on osoittautunut äärimmäisen rankaksi, niin ollaan kummiski todella kiitollisia, että meidät on pantu tolle kurssille. Tunnilla pääasiassa puhutaan, puhutaan ja puhutaan, sekä käydään läpi monenlaisia metodeja käyttäen perusarjen kohtaamistilanteita.Yksinkertaisesti ei ole muuta vaihtoehtoa kuin oppia! Sen takiahan tänne on tultukki.

Muuten elämä täällä merenrannalla on oikeen maukasta. Säät on ollu mitä parahimmat tällä viikolla, mutta syksyntulo näkyy kaupungin ilmeessä.

Ollaan saatu tutustua paikallisiin ja vietetty myös aikaa heidän kanssa. Pikkuhiljaa alkaa muodostua pieniä arkirutiineita, joista yksiä parhaimmista aamupuurot, naapuritalon kuntosalikäynnit ja kahviloissa istuskelu kouluvihkosten parissa.

Rakkaita terveisiä täältä Arkkienkeli Mikaelin kaupungista!
- Salli, Hilkka ja Purtsi

Tytöt rimpsalla

Viimeviikon alussa saimme tietää, että meillä on edessämme neljän päivän viikonloppuvapaa. Mentiin vahingossa kysymään koordinaattoreilta suosituksia kivoista paikoista, jotka ei olisi kahdenkymmenen tunnin junamatkan päässä. On nimittäin suhteellisuudentaju Venäjänmaan etäisyyksistä ennen tänne tuloa ollut aika pahasti hukassa. Jo pelkästään Arkangelin alue on Ranskan kokoinen.  Kansainvälisyystoimistossa otettiin ihan tosissaan meidän tiedustelut ja nehän väsäsivät meille kolmen päivän aikataulun Kargopoliin turistikierroksineen.  Hinta ei ollut paha, joten päätimme tarttua valmiiksi räätälöityyn matkaan. Ihan vain senkin takia, että meijän joukosta ainut venäjää osaava henkilö halusi jäädä leputtamaan matkan rasittamia kinttujaan.

Torstai- iltana yksi tuutoreistamme noukki meidät kyytiin, vei juna- asemalle ja saatteli matkaan suurin varoituksin. Alkuyö kului nopsasti istumapaikalla ja kolmen kieppeillä oltiin Niandaman asemalla, jossa meitä odotti autokyyti Kargopolin kylään.  Saimme yöpyä aivan ihanan ja suloisen mummon tykönä, joka teki maailman parhaita pannareita aamiaisiksi. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta hyvin selvittiin elekielellä ja nyökyttelyllä.

Näitten kolmen päivän aikana ollaan nähty varmaan 50 puukirkkoa ja ainaki kakskymmentä puukylää. Aivot yrittää vieläkin järjestellä kaikkea mielenkiintosta infoa, joka tarttu matkan varrelta. Saatiin myös tutustua samalla mahtavaan oppaaseemme Katjaan, jonka kanssa varmasti tullaan myöhemminki olemaan yhteyksissä.

Junamatka takaisin Arkangeliin oli kohtuu mielenkiintonen, makuuvaunumme kuului alenpaan hintaluokkaan ja sen kyllä huomasi. Heti ovella kohtasimme lämpimän itätuulen +27 astetta, maustettuna jalkahiellä sun muilla nuudeleilla. Osa oli tainnut reissata jo jonkun matkaa kyseisessä vaunussa. Jopa porukan unikeolla, Hilkalla oli vaikeuksia unensaannissa. Eikä sitä unensaantia helpottanut alakerran laverilla nukkuva mies, jolla juttua riitti pitkälle aamuyöhön. Nyt ei siis puhuta mistään kahden hengen privaattihyteistä, vaan kaikki viiskyt punkkaa oli saman oviaukon takana.

Kaikin puolin reissusta jäi hyvä mieli. Hienoja kohtaamisia ja taas pala Venäläistä kulttuuria ja ystävällisyyttä. On tämä vain hieno maa.

Rakkaudella Hilkka ja Salli