Kuu kiurusta kesähän

Lähtölaskenta on alkanu. Kuukauden rajapyykki ylitettiin taannoin tai siis menneellä viikolla. Kotikulma ja sileä hiekkatie siintää kauniina silmissä, niinkuin Pirkan lähdevesipullo sille janoiselle, paahtavan auringon alla hikovalle vaeltajalle autiomaassa. Sillä erolla, että me emme näe kangastusta. 

Ensimmäisen kappaleen myötä sinulle armas lukija, voi välittyä kuva henkilöistä, jotka ovat jo rinkkansa pakanneet ja henkisesti hyvinkin väsyneitä ja siten valmiita äidin ja isin lellittäväksi. Ehkä tätyy hieman korjailla tätä mielikuvaa, yhtään kieltämättä etteikö salaa jo haaveiltas kunnon lohikeitosta, kenenpä muunkaan kuin äitin patojen äärellä. Rinkkoja ei suinkaan olla vielä pakattu, eikä edes olla ostettu suklaista joulukalenteria, jolla voitaisiin päiviä laskea (tosin Purtsilla on kalanmaksaöljykapselikalenteri). Eli kaikinpuolin hymyissä suin ja naama virneellä täällä mennään. Ystävät ja tuttavat älköön siis huolestuko, tarkoituksena on tulla ehjänä, jopa entistä ehompana takaisin. 

Paljon on asioita ehtiny tapahtua sitten saunareissun. Tytöt kävi ansaitulla hiihtolomalla, jota ei kyllä koskaan myönnetty, laskemassa Kirovskissa. Purtsi sillä aikaa tunnollisesti opiskeli passiivin partisiippiä, vai liekkö sanaa который, jota ollaanki opiskeltu ahkerasti about neljäkymmentä oppituntia. Ja auta jos mieleesti juolahti, että me muka oltaisiin hitaita oppijoita!

Joka tapauksessa, Purtsin hengittäessä tunkkaistakin tunkkaisempaa luokkahuoneilmaa, tytöt nauttivat raikkaasta vuoristoilmasta, tuulen hivellessä poskipäitä. Että jos nyt ollaan rehellisiä, niin kelit oli mitä oli, siis näkyvyys, mikä se on? Mutta kelitkään eivät hidastaneet, kun huippujengillä tarvottiin menemään. Kyllä taas elettiin todeksi se, että mikä onkaan ihan huikean porukan voima! Reissusta sai kyllä niin paljon iloa ja energiaa, että vielä tänäkin päivänä se jaksaa yhtälailla hymyilyttää! Oli kertakaisen riemullista viettää suomalaisten ystävien kanssa aikaa ja nauttia poikien tuomasta ensimmäisen aamun mämmi- yllätyksestä. Kovia juttuja. Hymy oli leveämpi kuin sammakolla, joka saa marmelaadia ja sydän itki onnen kyyneleitä. Varsinkin pääsiäisenä sitä hetkeä muisteltiin erityisesti, kun täällähän pääsiäistä ei vielä vietetä. Ehkä joskus tulevaisuudessa täälläkään ei tartte mennä kouluun Kristikunnan tärkeimmän juhlan aikana. Niin että mämmihän se oli mielessä pääsiäismaanantain aamuna, kun syötiin kaljupuuroa ja läksittiin kouluun.

Pääsiäisaamu. 

Kaiken kaikkiaan jos yhdellä sanalla täytyisi kuvata tätä juuri taakse jäänyttä kuukautta, se olisi repaleinen. Oli jos vaikka minkälaista kansallista ja vähemmän kansallista vapaapäivää, joten koulupäiviä oli verrattain vähän. Siihen vielä lisäksi milloin opettajan ja milloin meidän henkilökohtaiset esteet ja kevät influenssat, mitä jokainen vuorollaan on potenu. Tietenkään se ei suinkaan tarkoita, etteikö opiskelu olisi silti jatkunu. Opettajamme omistaa nykyään älypuhelimen, jolla saa sekunnin murto-osassa lähetettyä kuvaviestiä oppimateriaalista ja totta, niitä viestejä on sitten tullu ihan sarjatulituksena niinä päivinä kun koulua ei ole ollu. Meijän parhaaksihan se kaikki on, mutta välillä laiskottaa.  Ja ehkäpä juuri siitä repaleisuudesta johtuen, maaliskuu meni ennätysvauhtia. 

Pulla- mitäpäs muuta. 

Hiihtelyt alkaa täällä olla hiihdetty, jopa kerran hiihtäneenä voidaan näin mainita. Tiet alkaa olla siinä kunnossa, että heikompaa hirvittäis. Joki alkaa aueta, mutta se ei tietenkään hidasta pilkkiöitä. Mietittyttää vaan, miksi oi miksi pitää kairata se oma pilkkimisreikä, kun vieressä on niin iso aukko, josta vois nostaa vaikka valaskalan?! 

Aurinko on lämmittäny ihan todella, tänään jopa irrotettiin eristävät maalarinteipit ikkunoista ja aukaistiin ikkuna auringolle ja kyläänhän hän tuli. Jäätelö olisi kruunannut hetken, mutta unohdettiin, että meillä ihan oikeasti olisi kerranki ollu jäätelöä. Tämmöstä se elämä on ku hektiseksi muuttuu, totesti Ville, kääntyi sängyssään ja reväytti selkänsä.

Onnellista ja oikein auringon täyteistä huhtikuuta kaikille täältä Betonikasarmin auringonvarjosta!

terveisin, kolme iloista. 

Yleisessä saunassa

Viimeviikon perjantai ansaitsee ihan oman päivittelynsä.
Kaksi kertaa aikasemmin sisälle yritettyämme ja nöyrästi kotiin palattuamme, kolmas kerta toden sanoi ja päästiin sisälle lämpöä hehkuvaan ja kotimaisen tuntuiseen- mutta voi niin erilaiseen- saunaan. Päätimme perjantai-illan kunniaksi koittaa onneamme vielä kerran ja suuntasimme yleisille saunoille.

Lipputiskin tyttösillä oli neitosten kasvot hyvässä muistissa, viime kerralla kun yritimme sisään miesten saunavuorolla. Se saunakerta jäi väliin ihan omasta tahdosta, vaikka lauteilla olisi kuulemma tilaa ollut. Liput saatuamme ja tietysti saunavihdan ostettuamme, kipusimme toiseen kerrokseen mieli ja uho korkialla, että nyt näytetään venäläisille miten suomalaiset saunoo. Ko mehän olemme tunnetusti saunojakansaa. Se kuka saunotti ja ketä selviää kohta..

Sujuvalla lukutaidolla päättelimme, että ensimmäinen huone oikealla on pukuhuone. Ja niinku normaalistikki uimahallin pukuhuoneeseen ennenki kävelleenä, Salli edellä, vetästiin ovi auki sillä tavalla että siitä myös mahtuu. Siinä samalla Luojan luomalla sekunnilla parikymmentä myssypäistä rouvaa (ikähaitari kuuenkymmenen ja kuoleman välillä) käänty ovelle päin. Katseethan meitä ei haitannu, niihin on kyllä tottunu, mutta se yks tuima täti sairaalaessussaan huuteli niin tiukasti, että vallan jähmetyttiin siihen ovelle. Kolmannella huutamalla alko rattaat aivossa sen verran rullaan, että ymmärretiin asian koskevan jotenki ovea ja siitä virtaavaa kylmää ilmaa. No siinä otettiin sitten kolme askelta takapakkia ja laitettiin ovi kiinni niinku käsky kävi. Ei vaan itse älytty mennä sisäpuolelle. Hetki siinä tuumattiin ja kateltiin kaikkia HOX-lappuja siinä ovessa (joita oli paljon) ja koitettiin miettiä, että eikös sinne niin vaan kävelläkään. Yhteistuumin tultiin siihen tulokseen, että varmasti saahaan ystävällisempi vastaanotto jos otetaan kengät pois jalasta, täälläkö on niin kurastaki. No, meillä oli kummallaki tietenki jalassa kunnon paksut nailonit. Siitä huolimatta päätimme niillä hipsiä kosteahkoon pukuhuoneeseen.

Uudelleen vähemmän laajalla liikkeellä aukastiin ovi ja sujahettiin sisään. Tuimalla tädillä oli paljon asiaa, mutta luullaksemme hänellä oli vaikeuksia puhumisen suhteen, koska me ei aivan ymmärretty. Täti alakerrasta saapui parahiksi pelastamaan kiusallisen tilanteen ja selvitti, että tytöt on suomesta ja opastus paikalliseen saunakulttuuriin ois paikallaan. Siinä vaiheessa ko tädit huomasivat, että törötettiin siinä sukkasilleen, remahti koko mummokööri herskyvään nauruun. Ehkä olimme jotenki vähän reppana näky. Naurettiin siinä sujuvasti sitten mukana. Ihmettelivät kovin mitä hyötyä kengistä käsissä on, varsinki ko meillä ei ollu ulkokenkien tilalle purppuraisia sisäkenkiä niinku kaikilla muilla näky olevan. Tuima täti heltyi ja naureskellen kaivoi ihmekaapistaan kahet läppöset, saunamyssyt ja vielä laudeliinatkin. Siinä vaiheessa kaikilla muilla mummoilla heräs jonkinsorttiset äidinvaistot ja alkoivat kilvan neuvomaan mihin istua, miten istua ja minne ne vaatteet laittaa. Pari kertaa siinä penkkiä vaihettiin, välistä istuttiin vierekkäin ja välistä vastapäin. Mummot nauro ja me naurettiin.

Kylpyhuoneen oven aukaistuamme näky oli uskomaton. Kymmeniä metallisia vaaseja pitkillä matalilla pesupöydillä, kolme vesipistettä; kuuma- ja kylmävesihanalla varustettuna, mummoja joka nurkassa ja jokasella purkkeja, putiloita, hanskaa ja raaputinta sekä muunlaista myssyä ja pussukkaa karmea kasa pöyällään. Hetken siinä meni, ennenkö pysty taas toimimaan. Mummot otti onneksi hyvään haltuunsa ja alko lateleen ohjeita. Davai, davai kuului sieltä ja täältä ja lopulta saatiin pöydillemme vaasilliset vettä.

Kun saunaan päästiin, niin tottakai ajattelimme, että jos jonkun homman suomalaiset osaa niin rehellisen saunomisen. Mutta voi, tämä tuhanten perinteitten maa näytti, että oikeestaan sauna ei ole suomalaisille ollenkaan niin pyhä paikka ko venäläisille. Huopamyssyihin pakotettuina istuttiin lauteille saunan lämpötilan huidellessa varmasti kahdensadan paremmalla puolella. Siinä sitten selvitettiin sivilisäädyt ja omaelämänkerrat utelialille saunakavereillemme. Nähtiin myös semmosta, johon ei olla aikaisemmin törmätty. Nimittäin yks rouva oli vaihtanut vihdan bambukeppeihin ja niillä kovasti selkäänsä paukutteli. Ei varmaan ollu lapsena tarpeeksi saanu selkäsaunaa ko piti omasta tahosta antaa. Kuulemma oikeen terveellistä, mutta ei onneksi meitä ruoskinu. Näytti ne kuitenkin miten vihdotaan. Joukon ehdottomasti puheliain pirkko, löylytti meitä niin, että nyt tiedetään, mitä tarkottaa ko venäläiseltä saa selkäänsä. Pieksännän jälkeen meidät käskettiin niin kylmään suihkuun, että! Ja sen jälkeen hörppytauko ja eiku uudestaan.

Saunomisen jälkeen tietysti alettiin pesemään itseämme niinku aina enneki. Just ko Salli oli shampoot päähänsä laittanu, niin just se bambu-rouva tuli ja kielsi meitä peseytymästä. Eka piti kuulemma levähtää. Nimittäin hänen sanojensa mukaan venäläiseen saunomiskulttuuriin kuuluu paljon ei saa-juttuja, koska muuten tulee pää kipeäksi. Saunomisen jälkeen pitää levähtää kymmenisen minuuttia, ennen kuin voi peseytyä. Rouva antoki meille jotaki ihmeainetta, jota hyvällä ohjeistuksella levitettiin naamalle. Siinä sitä levähettiin ja parannettiin maailmaa sekä kuunneltiin, kuinka kulovalkean tavoin rouvasta rouvalle liikkui tieto näistä suomalaisista tyttösistä, jotka olivat saunomisen keltanokkia. Nöyräksihän se laittoi tällaisen suomalaisen saunojan.

Kun rouvan mielestä olimme tarpeeksi levähtäneet, peseydyimme, Onneksi se me osattiin, paitsi unohdettiin (päätöksellä) käyttää tuima-tätin tuomia ihmeellisen näkösiä pesurätin ja -sienen välimaastossa olevia juttuja. Bambu-rouvan antama aine oli niin tehokasta, että nuoruimme varmasti kymmenisen vuotta.

Kaiken kaikkiaan, saunareissu opetti, ettei pidä luulla liikoja itsestään ja omista kyvyistää, varsinkaan saunomisen suhteen. Se on varma, että toiseksi jää Venäjällä. Sen verran puhdas olo ja riemullinen mieli jäi, että tokihan tuo uusitaan. Nyt vaan ostamaan omat saunamyssyt ja kolme pussia kosmetiikkaa, bambu-tikkuja unohtamatta, niin luulevat vielä paikallisiksi.

Kovin harmittaa ettei voinu kuvia ottaa, ois muuten tullu loisto-otoksia! Salli onki yrittäny jäljentää sitä tunnelmaa piirrustuksissaan.

Saunomisen iloa kaikille!
<3 Hilkka ja Salli

Sivuluisussa

Täällä taas, betonikasarmin varjossa. 

Lunta satelee ja aurinko on paistanu tänään kirkkaalta sinitaivaalta, kevättä kohti siis mennään. Tiet on liukkaita kuten ennenkin ja linja- autoissa on edelleen kesärenkaat. Me ollaan vältytty kaatumisilta, mutta olemme saaneet todistaa monta sivuluisua.  Mikään ei ole siis muuttunu, paitsi, että alakerran Kirsi- kissasta on tullu kahden suloisen pennun äti. 

Aikalailla kaks ja puoli viikkoa on kulunu siitä kun saavuttiin tänne ja niinku ennenki, nopeasti aika on menny. Periaatteessa tuntuu siltä, että kotona ei oltais edes käytykään, paitsi, että on taas ihan uudella temmolla energiaa opiskella!

On se vaan eri tulla takasin ku tietää mihin tulee ja tietää mitä odottaa, toisinsanoen ei ylläty oikeestaan enää mistään, paitsi siitä, että saatiin lauantaipäivät vapaaksi!! Palautteen voima ja demokratia toimii täälläkin!! Kun kerran ystävällisesti ne on meille vapaaksi annettu niin totta ihmeessä niistä on myös nautittu asiaan kuuluvalla hartaudella. Koulukirjoja ei olla edes vilkastu lauantaisin, vaan ollaan kulutettu se aika aivan muuten. 

Launtaipäivän viettoa- oisko parempaa?

Alussa sitä ihan tosissaan hämmästeli kuin sitä helposti sujahti vanhoihin rutiineihin, nimittäin kyllähän se vähän peljätti ku kävi lomilla, että kuinkahan hyvin sitä on kaiken oppineen unohtanu. Iloiseksi yllätykseksi koulupäivän jälkeen olo ei ollutkaan kuin sillä +90 vuotiaalla neitokaisella, joka on just kiivenny yheksänteen kerrokseen portaita pitkin. Oli energiaa jopa kertailla asioita ja ennen kaikkea nähä muitakin kaks jalkasia. Eikä sitä oikeastikaan ole ihan kaikkea unohtanu, paremminki aivot on saanu rauhassa järjestellä asioita oikeisiin lokeroihin. 

Energiaa saa kyllä niin paljon siitäkin, että meillä ei oo kielen lisäksi ku yks muu kurssi. Eipähän tartte olla joka välissä tekemässä powerpointteja ja esseitä.

Ystävänpäivän taideterapia

Viime viikonloppu oli meillä pidennetty, koska tiistai oli jonki sortin miestenpäivä ja tietty se on kansallinen vapaapäivä täällä. Maanantaina ei ois ollu ku muutama hassu tunti niin siirrettiin ne loppuviikolle ja lähdettiin käymään senkunvain Kazanissa.Kazanin kuuluisin juttu on sen Kreml, mikä sijaitsee vanhassa kaupungissa ja joka toimii maakunnan poliittisena keskuksena. Se on myös UNESCON maailman perintösuojelu kohde. Kazanihan on yksi kulttuurillisesti Venäjän rikkaimpia kaupunkeja, sillä siellä elää tataarien, joista suurin osa on muslimeja, lisäksi monia muita etnisiä ryhmiä, joista ei tiedetä sen enempää. Katukuvaa väritti moskeijat ja ortodoksikirkot, jotka saattoivat olla jopa vierekkäisiä rakennuksia. Muutenkin Kazanissa on paljon mielenkiintoista arkkitehtuuria ja vierailimme useissa arkkitehtuurisissa helmissä, kuten vajoavassa neliössä ( se oli kyllä pyramidi) ja ufon näköisessä sirkuksessa, oli suoraan savannilta tuotuja nelijalkaisia ystäviämme. Me tykättiin silti eniten niistä klovneista, ne oli niin hauskoja, että jopa ääneen innostuttiin nauramaan. 

Pyrähdys Kazanissa oli virkistävä, mutta myönnettäköön että neljä kokonaista päivää kaupunkilomalle on liikaa, mikäli kohteessa vallitsee kontinentaalinen ilmasto eli siis siperian tuuli ja lunta vaakatasossa. 

Oli siis mukava palata takas tänne rakkaaseen Arkhangeliin. 

Tästä se kevät hiljalleen alkaa ja kovasti nautimme näistä muutamasta kuukaudesta vielä täällä. Blogia yritämme päivitellä aina tasaisen epäsäännöllisesti.

 Terveisiä tutuille ja tuntemattomille toivottaa, 

Hilkka, Salli ja Ville

Jo joutui aika

Tuli aika, jolloin yksi kolmesta pakkasi maallisen omaisuutensa ja alkoi laskea tunteja itärajan ylittämiseen, kohti rakasta Isäinmaatamme. Tytöt puolestaan ahkeroivat vielä viikon ja tulevat sitten perästä. Kerrotaanpa tässä nyt sitten vähän menneitä, kun tulevaisuutta on hieman vaikea ennustaa, kun meillä ei ole sitä magic- palloa.

Joulukuu alkoi mukavalla reissulla Moskovaan. Luvattu viikonlopun loma venyi päivän pitemmäksi, kun säheltäjä Hilkka onnistui ostamaan lentoliput väärälle päivälle. Sehän ei meitä haitannut, pikemminkin päinvastoin. Koulusta on vähän aikuisempanakin mukava lintsata.  ;)

Moskovassa riitti ihmeteltävää. Ihmisiä oli niin paljon, että laskuissa oli vaikea pysyä. Suut pyöreinä ihmettelimme sitä loistoa, mitä on rakennettu vuosisatoja: metro- asemia, Kremliä, uusia ja vanhoja pilvenpiirtäjiä, kaiken näköisiä palatseja…Lista on loputon.

Kyllä oli mukava palata metropolin vilinästä takaisin kotikaupunkiin. Täällä kun on niin kovin rauhallista ja pientä Moskovaan verrattuna. Melkeen jopa kadut ja kulmat hallinnassa.

Niin kun aina ennenkin, loma tietää aina myös töitä kotiin palatessa. Kohtalaisen tiiviiseen tahtiin ollaan valmisteltu esitelmiä jos vaikka mistä aiheesta ja opeteltu läpikäytyjä asioita venäjän kielen kokeeseen. Nyt voidaan kuitenkin jo huokaista ja relata. Kokeet on ohi, muutamaa kymmenen sivun esseetä lukuunottamatta.

Kaiken raskaan, aivoja rasittavan työn ollessa kovimmillaan, meitä piristämään saapui Outi. Juhlistimme juhlavasti Suomen itsenäisyyttä aloittaen aamun Jumalanpalveluksella ja lopettaen Linnanjuhlien jatkoihin. Tietystikään ei ihan koko päivää oltu informaatiolähteiden ääressä, vaan kävimme kaupungin hienoimmassa ravintolassa syömässä. Valkoiset liinat ja live pianomusiikkia. Kansallistunto oli korkealla koko päivän ja kyllä kylmät väreet kulkivat selkäpiissä veteraanien laulaessa Iltahuudon. On meillä korvaamaton ja kallis Isäinmaa!

Ja niin kuluivat nelisen kuukautta Venäjällä. Välillä reppu painoi ja askel oli raskas. Päällimmäisenä mielessä on kuitenkin ne lukemattomat kerrat, kun nauratti toisten ja omat tekemät kommellukset sekä lämpimät hymyt mitä muilta ihmisiltä sai. Liekö se myös syynä siihen, miksi tytöt päättivätkin tulla takaisin tänne vielä kevääksi. Hyvillä mielin lähdemme täältä joululoman viettoon ja Helmikuussa palataan asiaan!

 

Rakkain terveisin: Salli, Hilkka ja Purtsi 

Lättyjä paistellessa

Onpas taas aika vierähtänyt ja viime kirjoituksesta alkaa olla jo valovuosia. 

Tässä me istuskelemme kotimme keittiössä ja paistelemme sunnuntaipäivän kunniaksi lättyjä ja käymme läpi elettyä elämää. 

Noin kuukausi sitten meillä oli täällä mahtava kokoonpano ystäviä vierailulla. Voi sitä onnen kyynelten määrää kun ystävien mukana tuli yllätyksenä vielä kilo karkkia ja Oulaisen jälkiuuniruisleipää. Niitä leipiä jäystettiinkin sitten hartaudella seuraavat pari viikkoa.Viisi päivää meni vallan rattoisasti paikallisia nähtävyyksiä kierrellessä. Todellisuudessahan ne on nähty puolessa päivässä. Istuskeltiin kahviloissa, käytiin paikallisessa ulkoilmamuseossa, eikä suinkaan vähimpänä, kävimme testaamassa Harvian sähkökiukaan toimivuuden. Lämpöä riitti, elämämme ensimmäisen kerran jouduttiin saunaa ihan jäähdyttelemään ennen lauteille istumista. Mainitsematta ei voi myöskään jättää lukuisia sököpelejä, joka nostatti tunteet pintaan äärirajoille saakka. 

Niitä hetkiä on lämmöllä muisteltu kahvikupposten ääressä ja räntäsateessa talsiessa, napajäätiköltä puhaltavan tuulen vinkuessa. Kiitos vielä kaikille teille ihanille mussukoille vierailusta, teitte lokakuustamme erityisen!

Kun vieraat lähti, arki alkoi. Enää ei ollut tekosyytä pinnata koulusta ja oppia taottiinkin sitten entistä kovemmin kalloihimme, alkaa pikkuhiljaa jo pehmentyä. Kieli alkaa jo sujumaan siinä määrin, että Hilkka on jo päässyt esittelemään taitojansa Purtsin kysyessä neuvoa kielioppiasioihin. Tosin nämä kerrat ovat hyvin Purtsilla muistissa.

 

Arkea on värittänyt erinäiset vesiongelmat. Muun muassa yhtenä päivänä joukkomme fitnestähdet lähtivät salille ja kuinkas ollakkaan, ulko-oven aukaistuaan joutuivat keskelle vedenpaisumusta. Putki oli pakkasessa paukahtanut ja siellä se edelleen pulputtaa iloisesti. Saa nähä millon vesiraja nousee kolmoskerrokseen asti. Vakaasti myös uskomme, että asialla on jotakin tekemistä sen kanssa, että vedentulo on poikki milloin päivin ja öin, veden paineen ja -värin vaihdellessa ruskeasta vaaleanharmaaseen. Sähköt ovat kuitenkin pysyneet erinomaisesti ja olemme saaneet lanittaa kaikessa rauhassa ilman häiriötekijöitä. 

Meidän elämä naapurustossa on muuttunut aktiivisempaan suuntaan. Nytkin keittiössä on ihan ruuhkaa. Tänne on nimittäin muuttanut kaksi iloista likkaa ja yksi kaveri on puolestaan muuttanut pois. Mielenkiitoisia elämäntarinoita on saatu kuulla.

Muuten elämä täällä rullaa radallaan. Launtait vain ovat sellaisia päiviä, joihin ei totu. Ei sitten millään. Onhan se kaikkien elämänlakien vastaista olla koulussa lauantaisinkin!

Eipä tässä oikeestaan muuta, joulua ootellessa ja lättyjä syödessä.

Rakkaudella: Salli, Hilkka ja Pursti

Erilaiset oppijat

Päivä on painumassa mailleen. Iltapala on nautittu, joten on hyvä hetki pysähtyä pitkästä aikaan kirjottelemaan todellisia tarinoita.
Koulua on käyty ihan niinku toden teolla. Hilkan sietokyky alkaa olemaan äärirajoilla. Tänään se sai ihan oman kotiläksyn: opetella sanaleikki, jossa suhisee ja sihisee. Hyvin on oppinu! Hilma pystyy hyvin samaistumaan seitsemän veljeksen Juhaniin, jolle tiedonjyvästen kokoaminen pääkoppaan oli vähintäänkin haastavaa. Mutta periksi ei anneta! Kielinero on jopa saanut opettajankin nauramaan veet silmissä, tekemällä kysymyslauseen, jossa oli kolme substantiivia eikä yhtään verbiä. Siinä sitä sitten oli ihmettelemistä, miksi kyseiseen kysymykseen oli hieman vaikea vastata. Onpahan myös esitellyt kaupassa ittensä vanhana iphonena. 

Sen sijaan Salli, vanhana kielitieteilijänä, on omistanut koko loppuelämänsä venäjänkielen tutkimiselle ja taitamiselle. Luulemme Hilman kanssa, että hänen kielessään mahtaa olla jotakin vialla, sillä venäjän kaikki seitsemän ässää suhisevat kuin vanhalla harpulla. Suuri pettymys oli, kun 250 sanaisesta ulkoaopeteltavasta tekstistä unohtui yksi sana. Hän pystyy kommunikoimaan useilla eri kielillä täysin sujuvasti. Venäjä, englanti, suomi, espanja ja ruotsi ovat monesti kuultu samassa lauseessa. Hieman hämminkiä paikallisille, mutta silti pystyy tilaamaan taksin tarvittaessa. Tosin vielä taksi ei ole saapunut paikalle asti. Kaiken kaikkiaan opettajan lempilapsi.

Purtsi, Vimpelin vahvin voima ja kieliopin pettämätön taitaja. Aina kaksi kielioppikirjaa takataskussa ja jopa pienen keskustelun jälkeen pystyy lainaamaan tytöille. Haastavimmissa tilanteissa käännytään aina Purtsin puoleen, ja niitä on paljon. Opettajakin on huomannut tämän lahjakkuuden ja usein kyselee apua selitykseen, kun tyttöjen katse kertoo sen ettei mitään ole menny perille. Tämän uskomattoman taitajan rinnalla kalpenevat jopa venäläisetkin opiskelijat. Sanasto on laaja vaikkakin harvoin käytössä. Ja siinä vaiheessa kun harmistuksen puna alkaa levitä opettajamme kasvoille, ihan syystäkin, on Purtsi vekkulina veljenä heittämässä hiukan läpyskää, joka herkistää opettajankin naurun kyyneliin. 

Niin ja on meillä muitaki aineita ko kieli. Viimeviikolla päästiin tutustumaan paikalliseen nuorisoministeriöön ja saatiin kutsu paikalliseen kaukalopallomatsiin. Arkangelin paikallinen joukkue on jo yhdeksän vuotta putkeen hallinnut maan kärkisijoja. Ei mitään turhia poikia.
Pääosan ajasta vie kieliopinnot, siihen kylkiäisenä historiaa, politiikkaa ja kulttuuria, jotka tulevat viemään vielä monta monituista tuntia vapaa-ajastamme. 

Koulua on nyt käyty hieman yli kuukauden päivät ja kaks mokomaa vielä lisää. Meiän porukka on hyvin hitsautunu yhteen. Ko yhdellä on huono päivä niin toinen naurattaa ja sitä rataa. Solun muut asukkaat on myös tuonut oman osansa tähän arkieloon. Kulttuurien yhteentörmäykset on oikeestaan aika hauskoja. 

Tällä hetkellä odotellaan kovasti keskiviikkoa, jollon saapuu ihania ystäviä kotomaasta. Kiva, että joku tuo vaihtelua tänne ko täältä ei nyt pääse ite pitemmille reissuille vaihtelua etsimään.

Ei meillä muuta. 

<3 Ville, Hilkka ja Salli

Kauan sitten Pietarissa

Näin se tuppaa menemään, kun elo jollakin asteella pääsee raiteilleen niin kirjoittaminen jää. Tuntuu, että tunnit ei päivässä enää riitä, sillä koulu vie ison palan päivästä ja kotitehtävät toisen palan. Viikonloput mukaanlukien. Täällä ei kyllä ymmärretä lepopäivän päälle, sillä viikon ainoana vapaapäivänä on tehtävä kouluhommia ja niitä ei muuten tehdä tunnissa tai parissa.

Mutta tehäänpä nyt semmonen aikahyppy aina tuonne 25.-27.9.2015.
Torstai- illan hämärtyessä ystävämme Purtsi hyppäsi ystävänsä kyytiin, suuntanaan Pietarin loisto. Tytöt suuntasivat samaan kaupunkiin lentokentän kautta. Hyvin aikasten perjantai- aamuna tytöt saapuivat määränpäähän, Purtsin vielä ajellessa tappavan suoraa tietä kohti Pietarin palatsia.

Aamupalan kautta lähdimme, kuten turistien kuuluu, suoraan nähtävyyksille. Nähtävää totta tosiaan riitti. Aamun ensimmäinen kakku oli Talvipalatsi. Hilkalla meinasi silmät pyörähtää ympäri ku tajusi, että kyseiseen museoon ei käveltykkään noin vain, vaan ensin piti kiltisti jonottaa tunteroinen. Kyllä siinä oli kärsivällisyys koetuksella ja eipä kaukana ollut kääntyminen ympäri.
Odotus kuitenkin palkittiin, ensinnäkin ilmainen sisäänpääsy opiskelijoille ja toisekseen sitä loistoa ja nähtävää tosiaankin riitti. Eipä oo kotipitäjissä sellasia kristallikruunuja ja kullattuja huoneita. Pakko kuitenkin  sanoa, että kolkkohan siellä olisi asua, ei olis nurkat hallussa yhtään ja jokaisella perheenjäsenellä sais olla GPS- tunnistin kaulassa. Loistokin oli aika överiä, hankalahan siinä on olla, peilejä joka puolella, ja kimaltaa ihan sama minne katot. Miettii vaan millasia neitoja ja pikku herroja kyseisessä torpassa on asustellu.

Puolen päivän kiertelyn jälkeen alko loistoon turtua, joten päätimme lähtä katselemaan muita paikkoja. Kartta kourassa suunnistettiin ympäri, ämpäri ja ristiin rastiin. Rasti karttaan ku nähtävyys oli nähty. Perjantai- päivän aikana käveltiin ainaki sata kilsaa, jopa vähän päälle. Illan päätteeksi päädyttiin kotoisaan hostelliimme, jossa saimme jakaa huoneen vaitonaisen korealaisen ja ikionnelisen Togosta lähtöisin olevan miehen kanssa, joka valkoset hampaat vilkkuen nauroi ja iloitsi, että on saanut olla jo kolme päivää erossa vaimostaan. Herralla oli myös äärimmäisen hyvät unenlahjat. Se kiipes ketterästi yläpetille ja samantien alko sahaaminen.


Lauantain sateinen päivä meni nauttiessa uuden ostoskeskuksen antimista.  Hoidettiin myös oma osuutemme tässä kulutusyhteiskunnassa. Pennit kiertoon ja talous uuten nousuun. Yksi tärkeä osa oli tietenkin kierrellä erilaisissa kahviloissa tarkoituksena nauttia leivoksia, mutta jotenkin ei ihan onnistuttu valinnoissa tällä kertaa. Arkhangelista tulleena nautittiin myös pelkästään Pietarin tunnelmasta ja kauneudesta. Eihän se ihan rehellistä Venäjää ole, aikamoinen ero on nimittäin näiden kahden kaupungin välillä.

Sunnuntai- päivää me vietettiin ihanan saksalaisen tytön kanssa, johon tutustuttiin venäjän kielen intensiivikurssilla. Kierrettiin yhessä kirkkoja, linnotuksia ja puutarhoja. Sunnuntaina omistauduttiin myös hieman korkeakulttuurille ja käytiin kuuntelemassa Tshaikovskyä Marinski -teatterissa. Hieno oli paikka ja musiikkikin varsin mallikasta.

Saavuimme takaisin kotikaupunkiimme maanantai- yön kähmeessä ja hyvinkin virkeänä aloitimme ensimmäisen varsinaisen kurssimme. Sellainen oli meidän viimeinen lomareissu täällä. Tästä eteenpäin koulussa ollaan maanantaista lauantaihin aina kotiinpaluun saakka. Nyt opiskellaan, oikeasti.

Rakkain terveisin, Me