Tiistai aamuna löysimme taas itsemme miettimästä, että ollaanko kenties väärässä paikassa ja ihan väärään aikaan. Elokuun venäjänkielenkurssi muiden vaihtareitten kanssa osottautui joksikin aivan muuksi. Joku info tainnu jäähä saamatta. Siinä vaiheessa kun luokka oli täynnä venäjää puhuvia opiskelijoita alko hälytyskellot tikittää. Kun loputki opiskelijat saapuivat paikalle ja opettajat alkoivat pitämään esittelypuheita joko saksaksi tai venäjäksi, huomattiin, että jotakin outoa tässä nyt on. Saatiin myöhemmin selville, että kurssi on tarkoitettu saksalaisille, kotimaassaan venäjänkieltä opiskeleville, jotka viipyvät täällä vain pari viikkoa. Meidät oli laittettu kyseiselle kurssille kuulemma sillä verukkeella, että halutaan tosissamme olla osana tätä ystävyyskouluprojektia.
Kaikessa ystävällisyydessään olivat päättäneet ottaa meidät mukaan ryhmään ja oikeen hommanneet enkunkielen tulkin luennoille.
Ensimmäisenä päivänä meillä oli heti testi venäjänkielentaidosta, jonka mukaan porukka jaettiin tasoryhmiin. Tämä kolmikko selvitti testin ennätysajassa, pelkkä nimi ja kansalaisuus paperiin ja kahvitauolle rankan suorituksen jälkeen. Luonnollisesti päästiin toisesta päästä parhaimman taitotasoryhmään. Meidän lisäksi ryhmässä on kaksi muuta vasta- alkajaa ja opettaja, jolla on maailman pisin pinna. Ollaan tässä ensimmäisen viikon aikana opeteltu aakkosia, kuinka esitellä itsemme ja paljon paljon muuta. Uskokaa tai älkää, sekin on käyny ihan työstä. Muut ryhmässä olevat on opiskellu venäjää vähintään vuoden, joten Sallilla ja Hilkalla on hieman haastetta pysyä perässä. Jo pelkästään asioiden ylöskirjoittamiseen venäläisillä aakkosilla menee moninkertaisesti enempi aikaa verrattuna muihin. Ääneenlukemisesta puhumattakaan! Mieleen tulee elävästi ne ala- asteen kotiläksyt, kun vielä opetteli aakkosia. Sillä erolla, että uuden oppiminen taisi sillon olla hiukan nopeampaa. Välistä olo on kuin hakkais päätä astetta paksumpaan tiiliseinään.
Vaikka koulunkäynti on osoittautunut äärimmäisen rankaksi, niin ollaan kummiski todella kiitollisia, että meidät on pantu tolle kurssille. Tunnilla pääasiassa puhutaan, puhutaan ja puhutaan, sekä käydään läpi monenlaisia metodeja käyttäen perusarjen kohtaamistilanteita.Yksinkertaisesti ei ole muuta vaihtoehtoa kuin oppia! Sen takiahan tänne on tultukki.
Muuten elämä täällä merenrannalla on oikeen maukasta. Säät on ollu mitä parahimmat tällä viikolla, mutta syksyntulo näkyy kaupungin ilmeessä.
Ollaan saatu tutustua paikallisiin ja vietetty myös aikaa heidän kanssa. Pikkuhiljaa alkaa muodostua pieniä arkirutiineita, joista yksiä parhaimmista aamupuurot, naapuritalon kuntosalikäynnit ja kahviloissa istuskelu kouluvihkosten parissa.
Rakkaita terveisiä täältä Arkkienkeli Mikaelin kaupungista!
- Salli, Hilkka ja Purtsi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti