Päivän pää löytyy bunkkerista

Ensimmäiset muutamat tunnit Venäjänmaalla on takana. Uusi koti on korkattu, tonnikalapurkit avattu ekalle atrialle ja ensimmäiset chaikat (teillä, joilla on vain Korkeajännityksen lyhyt oppimäärä Venäjän kielestä, kyse on teestä) juotu.
Monenlaisia tuntemuksia on tähänki päivään mahtunu. Eipä ois aamulla arvannu, mistä sitä illan päätteksi ittensä löytää.
Pietarissa selvittiin lentokentälle ilman minkäänsorttisia ongelmia, kiitos Sallin tietoviisauden, joka hämmästytti suuresti porukan kuopusta.
Arkangelin lentokentällä vastassa oli mahtavat tuutorimme. Tää päivä ois ollu monin verroin vaikeampaa ilman heidän apua. Ensialkuun suuntasimme möykkystäkin möykkysempien teiden sokkeloista tulevaan kotiimme. Lukuisia ovia, ovisummereita, ovivahteja ja vihdoin päästiin kylmänkoleahkoon soluasuntoomme. Lämmintä vettä luvattiin tulevan noin kahen päivän päästä. Pakkanen tainnu yllättää tänäkin syksynä koko pitäjän.
Purtsi, Vimpelin vahvin voima, onnistu heti vääntään avainta lukossa niin, että puolet jäi sisälle. Ja ko lopulta päästiin siihen pisteeseen, että oltiin saatu murua rintojen alle, niin Vimpelin voima innonpuuskassa harjas yhen lautasen keskeltä kahtia. Taitaa tulla iso jälkilasku Purtsin jäliltä.
Asunnon yleisilme on perus venäläinen. Mummolamaiset sohvat, kylmät kivilattiat,  lattiamatot ja ikkunat, joista tuulee vaikkei ne oo ees auki. Keittiössä on päädytty ratkasuun, jossa kahesta osittain epäkunnossa olevasta uunista on saatu yks toimiva; toisessa toimii hellat, toisessa uuni.
Solussa ei vielä oikeen muita elämän ääniä kuulu ko meiän mölinä. Muut vaihtarit tulee toivottavasti perässä. Ensimmäisen päivän jälkeen tunnelmat ovat vähintäänkin odottavaiset. Tulossa varmasti yks ikimuistosimmista puolivuotisesta..

Hyvää yötä! Terveisin: Hilkka, Salli ja Purtsi

Armas keittiömme

Vimpelin Voima